Johtokunnan ja yliopiston hallituksen kuulumisia

Ohessa kuulumiset sekä johtokunnasta, että KOPO-listalle välitetyt kuulumiset yliopiston hallitukselta. Tärkeimpänä uutisena se, että yliopiston hallitus ei hyväksynyt johtokunnan tekemää nimiehdotusta.

Johtokunnan kuulumiset:

Johtokunta kokousti toisen kerran 15.12, tällä kertaa juuri valitun yksikön johtajan Risto Kuneliuksen vetämänä. Kokouksessa mm. valittiin johtokunnan varapuheenjohtajaksi naistutkimuksen professori Päivi Korvajärvi ja tehtiin esitys yliopiston hallitukselle yksikön varajohtajaksi. Varajohtajaksi päätettiin esittää nykyistä humanistisen tiedekunnan dekaania Christian Krötzliä. Tämä tehtiin siitä huolimatta, että kaikkien yhdeksän yksikön johtajiksi valittiin miehiä. Varajohtajaksi oltiin yritetty taivutella filosofian professori Leila Haaparantaa, tässä kuitenkin onnistumatta. Varajohtaja haluttiin valita humanistisesta tiedekunnasta, sillä johtaja valittiin yhteiskuntatieteellisestä. Ketään muita ei tehtävään esitetty.

Johtokunta päätti myös esittää yksikön viralliseksi nimeksi “Yhteiskunta- ja humanististen tieteiden yksikkö”, lyhentää YH ja englanniksi “School of Humanities and Social Sciences”, lyhenteenä alustavasti SHSS. Nimi syntyi kompromissiratkaisuna ottaen huomioon yliopiston strategian ja esillä olleet identiteettikysymykset. Yhteiskuntatieteilijät myöntyivät ottamaan mukaan humanistiset tieteet ja humanistit myöntyivät laittamaan nimeen ensimmäiseksi yhteiskuntatieteet. Loppujen lopuksi kaikki olivat tyytyväisiä ratkaisuun, joka syntyi suhteellisen kivuttomasti.

Vaikka paljon olimme opiskelijoiden kanssa keränneet argumentteja ulkopuolisten jäsenten suuremman lukumäärän puolesta, ei meidän pitänyt hirveästi taivutella henkilökuntaa oman kantamme taakse. Suurin osa oli miettinyt asiaa uudemman kerran ja siten päätettiinkin tavoitella kolmea ulkopuolista jäsentä. Heille täytyy valita myös varajäsenet, joten vähintään kuusi tehtävään halukasta on löydettävä. Johtokunta esittää hallitukselle, että ulkopuoliset jäsenet valittaisiin 1.8.2011 mennessä. Uusia nimiä ei tullut esille, mutta potentiaaliseksi jäseneksi kaavailtu Ilkka Herlin on kieltäytynyt tehtävästä.

Seuraavan kerran johtokunta kokoustaa 12.1 ja silloin käsitellään mm. toimikuntien (esim. opetusohjelmatyöryhmän) asettamista ja johtoryhmän muodostamista. Lisäksi jatketaan hieman kesken jäänyttä keskustelua siitä, voisiko johtokunnan varajäsenillä olla kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus.

Terveisin,
Sanni Pietilä, hallopedi

Yliopiston hallituksen kuulumiset:

Hei,

yliopiston hallitus piti eilen vuoden viimeisen kokouksensa. Ohessa raportti. Lisätietoja voi kysellä allekirjoittaneelta tai toiselta opiskelijaedustaja Timo Perälältä (timo.perala@uta.fi)

1. Kokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2011.

Koulutuksen kehittämistoimet:
- Suunnitellaan ja resursoidaan osaamisperustaiset tutkinto-ohjelmat. Varmistetaan opiskelijan kannalta sujuvat opinnot (erityisesti aiemmilla tutkintovaatimuksilla aloittaneille) ja mahdollisuus siirtyä sopivaan maisteriohjelmaan kandin jälkeen. Pidetään sivuaineopiskelu erityisvahvuutena. Resursoidaan opetus ja sen tukitoimet niin, että opettajille jää aikaa opetuksen sisällön kehittämiseen.
- Varmistetaan, että kaikkiin hakukohteisiin saadaan aloituspaikkoihin nähden moninkertaisesti hakijoita
- Lisätään vaihtoa taloudellisilla kannustimilla ja kielikoulutuksilla. Järjestetään kansainvälisiä tutkinto-ohjelmia erityisesti vahvoilla aloilla.
- Lisätään yhteistyötä alueen korkeakoulujen kesken järjestäen yhteistä koulutusta ja palveluja.

Poimintoja koulutuksen tavoitteista:
- Hakukohteiden määrää vähennetään (yli 50 -> n. 25)
- Opettajakohtaista opiskelijamäärää vähennetään (nyk. 10 opiskelijaa/opettaja -> 2012 lopussa enintään 9)
- Uudet tutkinto-ohjelmat suunnitellaan niin, että niiden sisäänotto on pääsääntöisesti vähintään 40 opiskelijaa, erityistapauksissa vähemmän tai valinnat vain joka toinen vuosi
- Nostetaan ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden määrää (500 -> 700)
- Kehitetään tutkintoja niin, että valmistuneiden työllisyys nousee yliopistojen keskiarvoon
- Pyritään lisäämään täyspainoisempaa opiskelua, nostetaan tavoiteajassa valmistuneiden osuutta (61% -> 66%) ja vähennetään passiivisten opiskelijoiden määrää (23% -> 20%)

Taloudessa jatketaan pääpiirteissään samaa tiukahkoa linjaa kuin tänä vuonna. Yliopistolla tapahtuvien monien yhtaikaisten muutosten vuoksi budjetti on riskinoton kannalta varovainen. Budjetissa painotetaan riittävää toiminta- ja muutoskykyä tieteenalayksiköille sekä strategian mukaista tutkimuksen vahvistamista.

Tieteenalayksiköiden budjetti muodostuu siihen yhdistyvien laitosten budjettien perusteella. Yksikön rahoitus muodostuu perusrahoituksesta ja strategista rahasta. Strategiarahaa jaetaan yksiköille lähinnä tutkimuksen kehittämisohjelmiin, yksiköiden johtajien palkkaukseen ja yliopiston tutkijakouluun. Osa rahoituksesta on varattu kansainvälistämiseen ja yliopiston tutkijakollegiumiin.

2. Kokouksessa päätettiin tieteenalayksiköiden nimet (mainittu, mikäli hallituksen tekemä päätös poikkeaa johtokunnan ehdotuksesta):

Biolääketieteellisen teknologian yksikkö
Informaatiotieteiden yksikkö
Johtamiskorkeakoulu (poistettiin johtokunnan ehdottama “Tampereen yliopiston” -alku)
Kasvatustieteiden yksikkö
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö (lisättiin johtokunnan ehdotukseen käännöstieteet)
Lääketieteen yksikkö (johtokunnan ehdotus tiedekunnasta ei mennyt läpi)
Viestinnän, median ja teatterin yksikkö
Terveystieteiden yksikkö
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö (johtokunnan ehdotus humanistisista tieteistä ei mennyt läpi)

–
Johanna Roihuvuo

Tulevan schoolin ulkopuoliset jäsenet

Moikka kaikki!

Kuten kaikki ovat varmasti huomanneet, on tänään julkistettu tulevien schoolien hallitusten vaaleilla valitut henkilökunnan varsinaiset- ja varajäsenet. Jossain vaiheessa tässä sitten vielä tiedotetaan niistä, jotka tulevat olemaan näitä hallitusten opiskelijajäseniä ja sen jälkeen tulevat hallitukset ovat ulkopuolisia jäseniä ja tulevaa johtajaa lukuunottamatta pariksi vuodeksi eteenpäin niillä puheilla  selvät. Johtajan valinnasta ei ole tällä hetkellä itselläni tietoa. Siitä huolimatta, ketkä opiskelijajäseniä nyt sattuvat olemaan (olen kyllä hakenut, just for the record), tai kuka tuleva johtaja on, on hallituksen valittava keskuuteensa joitain ulkopuolisia jäseniä. Näitä olisi ymmärtääkseni 1-3 kpl. Päivän eetokseni keskittyy tähän asiaan.

Ulkopuolisista jäsenistä alkaa keskustelu jo ihan varmasti ennen kun hallitukset edes kokoontuvat kertaakaan. Kaikilla hallituksen jäsenillä on omia sidosryhmiä ja toisaalta omia mielipiteitä siitä, ketkä olisivat sopivia tämän meidän tulevan yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön ulkopuolisiksi jäseniksi. Tästä asiasta olisi erittäin hyvä alkaa keskustelemaan jo varhaisessa vaiheessa ja sitä kautta yrittää muodostaa mielipiteitä opiskelijoiden keskuudessa siitä, mikä heidän kollektiivinen kantansa on tähän asiaan. Esim. ainejärjestö(t?) voisivat ottaa tästä vähän vastuuta, esim. järjestääkseen tulevien opiskelijaedustajien kanssa jotain keskustelutilaisuutta ja sitä kautta päätyä johonkin demokraattiseen ratkaisuun niistä mielipiteistä, joiden kautta opiskelijat kertovat millaisia vaatimuksia heillä on ulkopuolisten jäsenten suhteen.

Jos tässä ei reagoida nopeasti ja aleta toimimaan aktiivisesti pian, jäädään ilman mitään selkeää opiskelijoiden mielipidettä asiasta. Uskallan väittää, että tässä sivuutettaisiin sangen suuri kysymys ainakin tulevien opiskelijasukupolvien osalta.

Itselläni ei ainakaan ole juuri nyt mitään patenttiratkaisua tilanteeseen, mutta yhden tilaisuuden järkkääminen ei pitäisi olla kovinkaan vaativa tehtävä. Tässä tarvitaan vaan yhteistyötä. Mielestäni tästä alkava yhteistyö voisi myös toimia siltana tulevalle tieteenalayksikön opiskelijoiden väliselle yhteistyölle.

 

- Olli Herranen

Päivitystä opiskelijaedustuksesta 08.11.2010

Opiskelijaedustus-blogi on viettänyt hieman hiljaiseloa. Tähän käytännössä kaksi eniten vaikuttavaa syytä ovat edustajablogin henkilökunnan sekä saamattomus että kiireet, ja toisaalta päivitettävien asioiden sekä vähyys että epäkiinnostavuus.

Näistä jälkimmäinen on kuitenkin ehkä jotain, joka kaipaa edes hieman lisäavaamista. Käytännössä kaikki kiinnostava yliopistopolitiikassa tapahtuu tällä hetkellä kohtalaisen julkisissa keskusteluissa tai toisaalta niin salattujen ovien takana, ettei niihin ole meikäläisillä asiaa.  Erilaiset päätäntäelimet kyllä pyörivät ihan normaalisti, mutta niissä käsiteltävät asiat ovat joko rutiininomaista nuijan heilutusta tai sitä samaa, jota saa nyt enimmäkseen nauttia yliopistofoorumeissa, strategisissa rasteissa ja erilaissa yliopistoa koskevissa julkaisuissa, kuten Aikalaisessa.  Kuten siis arvata saattaa, nämä schooleja koskevat keskustelut ovat niitä, joita erilaissa päättävissä elimissäkin käydään. Sellaisen johtopäätöksen voisin kuitenkin kaikkia näitä kahlanneena ja moniin niihin jopa osallistuneena tehdä, että kaikkia, sekä päätöksen tekijöitä että niiden alaisiksi joutuvia, yhdistää yksi selkeä asia: kukaan ei tunnu todellisuudessa tietävän mistään mitään. Tarkempi veikkaus voisi olla se, että jotkut pääasialliset linjat joita tiedetään, pidetään julkisten keskustelujen ulkopuolella, mutta monet toimenpiteet joilla niihin pitää päästä ovat melko salettiin rehtoraatiltakin vielä kohtalaisen hukassa. Erilaisia aikatauluja ja deadlineja on kyllä ihan riittämiin mutta itse homman pihviin, eli schoolien koulutusohjelmien sisältöihin ja muihin vastaaviin ei kellään tunnu olevan mitään todellisia vastauksia.

Strategisista rasteista sen veran, että yksi iso puheenaihe siellä oli nämä tulevat laaja-alaiset kandidaatin ohjelmat. Siinä missä allekirjoittanut ei taaskaan osannut pitää lättyään ummessa julkisessa tilaisuudessa ja meni utelemaan siitä, kuinka nämä hehkutetut laaja-alaiset uudet tutkinnot meinataan käytännössä toteuttaa, oli vastauksena tyhjänpäiväistä konsulttipuheelta haiskahtavaa liirumlaarumia jostain huippuluokan opetuksesta huippuluokan yksiköissä. Kuulostaako perusnegatiiviselta mussutukselta? Ehkä, mutta jos yliopisto lupaa vastauksena jatkuvasti kiristyviin opintoaika- ja suoritusvaatimuksiin, sekä muihin yliopistosta ja sen ulkopuolelta opiskelijaa koskettaviin paineisiin “huippuluokan opetusta ja ohjausta”, tuntuu tämä jo vähän meikäläisestä kohtalaisen paksulta. Tietysti toivon koko sydämestäni, että näin tulee todellisuudessa tapahtumaan, mutta uskallan olla hieman skeptinen. Johtunee kyynisestä luonteenlaadusta. Voidaan myös hieman kysyä, että millä resursseilla yliopisto tulevaisuudessa toteuttaisi mitään tämän tyyppisiä tosiasiallisia uudistuksia opetukseen, koska ainakaan tulopuolella ei tuloslaskelmassa varmaan tule olemaan liikaa ähkyä. Tietysti voidaan aina toivoa, että hallintorakenteen uudistus tuottaa niin paljon uusia voimavaroja opiskelijamäärien leikkausten ohessa, jotta homma saadaan toimimaan jotenkin aivan poikkeuksellisella tavalla. Jää nähtäväksi. Se vielä omasta puolestani yleisesti opetukseen, että itselläni ei ole ollut yliopisto-opetuksessa ikinä sen kummempaa valittamista – opettajat tekevät minkä pystyvät ja lopun oppimisen hoidan joko keskenäni tai lukupiirissä. Tietty sitä opetusta ja ohjausta voisi aina enemmänkin olla, mutta se ei ole edes se peruskysymys mielestäni koko tutkintouudistuksessa, vaan se kuinka opiskelijoille taataan mahdollisimman vapaat oppimisen mahdollisuudet rajoittamatta mitään opintomahdollisuuksia tutkinnosta pois. Ainakin terminä laaja-alainen on jo vastakkainen lähtökohtaisesti voimakkaasti rajattujen opintovaatimusten kanssa, enkä ymmärrä kuinka suuri tason korotus jossain opetuksessa pitäisi olla, että sillä voisi korvata pitkäjänteisen, vapaan ja oikeasti laajan oppimisen edut.

Olen myös hakenut uuden yhteiskunta- ja kulttuurintutkimuksen schoolin (vai mikä se nyt oli) johtokuntaan. Jos tärppää, jatkaa Opiskelijaedustus-blogi vuoden vaihteen jälkeen entistä jännempänä ainakin omasta puolestani, mutta jos ei, niin se on soronoo.

Tietty menevänä vuonnakin kaikki jännät tapahtumat vielä raportoidaan!

- Olli Herranen

PS: erityispahoittelut, syvä anteeksipyytävä kumarrus ja anteeksiannon anelu Krisse Nykäselle, jonka mainiot raportit laitosneuvostosta unohdin jossain kiireessä tänne päivittää. Toivottavasti jaksat vielä jatkaa kirjoittelua.

Hyvää alkanutta lukuvuotta 2010-2011

Hei!

Lukuvuosi on taas alkanut ja muutokset Tampereen yliopistossa etenevät vauhdilla. Tilanteet vaihtuvat erittäin tiuhaan, eikä istumiset byrokraattisissa elimissä tahi tiedotuksen seuraaminen anna kumpikaan liikoja irti asioiden todellisesta tilasta. Yhden alkaneen keskustelun juonteen voitte löytää uudesta Aviisista. Tässä vaiheessa rehtoraatti on jo ainakin osittain kiertänyt kritiikin. Uskokoon ken tahtoo, ehkä Timo Peräläkin on vain kuvitellut että jotain on pielessä.

Samasta aiheesta tulette löytämään lisää kirjoituksia tulevasta Aikalaisesta. Siitä päivitys myöhemmin tänne. Raporttia myös päätäntäelimien tapahtumista on tulossa!

Pitäkeehän kivvoo!

Tura-ryhmän kokous 15.03.2010

Tämä on erittäin pitkä teksti mutta tällä kertaa asia on poikkeuksellisen tärkeää!

Tämän kertainen tutkintorakenne-työryhmän kokous oli tavallista pidempi ja osa sitä suurempaa jatkumoa, jossa keskustellaan sekä yliopiston sisäisestä rakennemuutoksesta että tutkintorakenteiden muutoksesta. Tämä kirjoitus on ensimmäinen niistä kolmesta jotka tulevat nyt lähes kerralla luettavaksi, ja vaikka nämä kaikki kirjoitukset ovat eri hallintoelimistä, pyörivät keskeiset keskustelunaiheet hyvin pitkälti samoilla akseleilla.

Tura-ryhmäläiset olivat saaneet etukäteen muutaman dekaanin laatiman/laadituttaman dokumentin, jotka johdattelivat keskustelua ja toimivat alustavina ehdotuksina tuleviin tutkintorakenteisiin sekä kandi- että maisteritasolla. Kandin tutkinto on ollut suuremmassa polttopisteessä näissä keskusteluissa, koska pääasiallinen ajatus koko tutkintorakenteen uudistuksessa on ollut alkaa tuottamaan laaja-alaisempia kandeja kun aiemmin. Tämä tarkoittaa myös entistä myöhempää pääaineen valintaa. Dekaani hahmottelee alustavasti kahtalaista mahdollisuutta tulevien kandien rungoksi:

”Kandin tutkinnon kaksi mallia
Oheisissa häkkyräpapereissa on hahmoteltu kaksi mallia kandidaatin tutkinnosta. Ne ovat eräänlaisia äärivaihtoehtoja, mutta molemmissa on sama peruslogiikka. Peruslogiikan palikoita ovat:
– tutkinto-ohjelmien yhteiset perusopinnot (25 op) (Meillä voisi näitä olla 4-5: journalismi/mediakulttuuri, valtio-oppi/kv-politiikka, sosiaalitieteet (sosiaalityö), psykologia.
– kaikissa tutkinto-ohjelmissa opetettaisiin menetelmät kanditasolla ”itse”, omin aineistoin ja kysymyksenasetteluin, tekemisen kautta. Tämä aineopintotason metodiopetus olisi kuitenkin sillä tavalla schoolissa koordinoitua, että niiden suunnittelu, tavoitteet, opintomenetelmät jne pidettäisiin kuosissa yhteisellä työryhmällä ja yhteistyöllä. (Nyt laatikoissa olen tähän pannut 15 pistettä, mutta voi olla, että 10 riittää ja jotain voidaan siirtää vaikka kandin tutkielmaan tms….)
– kaikissa ohjelmissa tehtäisiin opinnoista 10 opintopisteen kimppuja (jotka voisivat tietysti koostua pienemmistä kursseista, jos niin halutaan). Tämä 10 olisi perusluku, jolla tutkintoa koostettaisiin (esimerkiksi sivuaineen suhteen).
– aineopinnoissa pyrittäisiin siihen, että menetelmäopintojen lisäksi ohjelmassa olevat kokonaisuudet ovat luonteeltaan ”sisällöllisiä” ja temaattisia.

Vaihtoehdot 1 ja 2 eroavat näin:

Malli 1 lähtee ajatuksesta, että school tuottaa yhteiset opinnot, jotka ovat pakollisia. Nämä mietitään suurelta osin uusiksi niin, että tavoitteena on niiden avulla opettaa ennen muuta kykyä selvitä yhteiskuntatieteellisen tiedon ja keskustelun kanssa. Miten yk-tiede ottaa osaa aikaansa, miten numerot kertovat yhteiskunnasta, millaisia ovat keskeiset teoreettiset keskustelut/käsitteet ja niiden historiallinen tausta, jne? Menetelmien suhteen tässä opetetaan lukutaitoa, tekeminen jää tutkinto-ohjelmien metodiopetukseen. Yhteiset opinnot järjestetään, tentitään ja arvioidaan schoolin kautta. Oppiaineisiin hajautetut suoritusmallit puretaan.

Mallin 1 mukaan oman tutkinto-ohjelman perusopinnot ja pakollliset yhteiset takaavat riittävät yhteiskuntatieteellisen panoksen. Siksi kaikki sivuaineet ovat vapaita. Ja jos valitsee sivuaineeksi jotain muusta kuin omasta tutkinto-ohjelmasta, ei välttämättä tarvita tämän aineen perusopintoja, vaan 10 pisteen elementtejä voi opiskella myös suoraan oman kiinnostuksen suuntaamana.

Malli 2 lähtee ajatuksesta, että yhteiset opinnot lopetetaan. Jotta tässä vaihtoehdossa tulisi varmistettua tutkinnon yleinen yhteiskuntatieteellinen laatu, vaaditaan jotkut toiset tiedekunnan tutkinto-ohjelman perusopinnot ja lisäksi 20 pistettä tieteenalayksikön sisältä. (Kokonaan vapaaksi sivuaineeksi jää siten noin 30 pistettä). Sosiologiaa opiskeleva voisi siis tehdä tutkinnon, jossa olisi 25 pistettä vaikka politiikan tutkimusta (perusopinnot) ja sitten 20 jotain muuta tiedekunnasta ja loput mitä vaan.

Tiedän, että tästä herää valtava määrä yksityiskohtaisia kysymyksiä. Mutta voisiko jompikumpi näistä olla lähtökohta schoolin sisäiselle opintojen muodollliselle ”yhteismitallistamiselle”, jonka pohjalta yhteistyön ja tutkintojen tuottamisen pelisääntöjä voitaisiin muotoilla kohtuullisen yksinkertaisesti?”

Vaikka keskustelua käytiin myös siitä, että onko schoolin (tai miksikä ikinä näitä tullaankin sitten kutsumaan) oltava sisäisesti homogeeninen, niin ilmeisesti ainakin jossain määrin sen olisi oltava. Kuten ”häkkyräpaperista” käy myös ilmi, tulee opintokokonaisuudet koostumaan jatkossa kasvavassa määrin yhtä suuresta melko kookkaista palikoista, tässä ehdotuksessa á 10op, joka ei hlökoht mielestäni olisi lainkaan huono asia. Oma ehdotukseni opiskelijan näkökulmasta oli, että sellainen opintojakso voisi olla moniulotteinen, sivistävä ja erilaisia työskentelytapoja yhdistelevä sisältöpalikka, joka antaisi opiskelijalle kerrankin mahdollisuuden keskittyä edes yhteen (kylläkin jopa ehkä suht laajaan kun kyseessä kuitenkin 10op) asiaan kunnolla ja päästä jakson aikana työstämään eri yksityisen ja vuorovaikutteisen opiskelun vaiheissa omia ja opiskelutovereiden ajatuksia. Tämä voisi käytännössä olla esim. luento-, seminaari- ja lukupiiriopiskelun yhdistelemistä saman nimikkeen alle, jossa olisi parhaimmillaan mahdollisuus lukea aiheeseen liittyvää teoreettisempaa kirjallisuutta kun tarjolla olisi myös keskustelua siitä, käytännön tekemistä jonkun empirian parissa ja oman paperin kirjoittamista. Tämä siis vain oma fantasiani asiasta, ja jos jotain tämän tyyppistä haluattaisiin tapahtuvan, pitäisi opiskelijoiden varmaan ottaa kantaa asiaan ja aktivoitua sekä inspiroitua neuvottelemaan, ehdottelemaan, toivomaan ja jopa vaatimaan sen tyyppisiä opiskelun muotoja, jotka heitä pitkällä tähtäimellä eniten hyödyttävät ja kiinnostavat.

Myös maisteriohjelmista oli puhetta ja tämän suhteen dekaani on vielä alustavammalla tasolla kun kandissa:

”Alustava ajatus maisteriopinnoista
Maisteriopintojen suhteen laatikkoleikki on vielä alustavampi. Sen taustalla on kuitenkin muutama perusperiaate tai –ajatus.
– Sovimme yhdessä, että vähennämme hiukan gradun merkitystä koko maisterintutkinnosta. Tämä (40 op) tarkoittaa, että tulevaisuudessa hiukan enemmän maisterintutkinnosta on kurssien käymistä. Mutta luulen, että tämä voi olla opintojen tuottaman tuloksen ja osaamisen kannalta hyvä asia
– Tutkinnon ”keskimmäinen” 40 pistettä (tai mahdollisesti 50 pistettä) on osuus, jossa ohjelmat profiloituvat ja opiskelijat tekevät valintoja. Tämä pannaan muodostumaan 10 pisteen palasista (joista suuri osa olisi niitä oman tutkimuksen ja opetuksen yhdistäviä ”pitkiä kursseja” joita kuvasin ihan aluksi). Tähän jaksoon sisältyisivät myös erilaisten ammatillisesti suuntautuneiden maisteriohjelmien tarpeet. Tässä lokerossa voisi myös ottaa (sovitulla tavalla) maisterin tutkintoon sivuainekursseja.
– Kivijalka 40 (tai ehkä 30 pistettä) pistettä koostuisi sellaisista opinnoista, jotka ovat kaikissa maisteriohjelmissa välttämättömiä: oppiaineen teorian ja teoriahistorian syvennys, syventävät kurssit metodologiasta, maisteritutkielman seminaariopinnoista. Osan tuotannossa tutkinto-ohjelmat voisivat tehdä vielä aika lailla yhteistyötäkin eri oppiaineiden välillä. Tämän osuuden tarkoitus olisi myös huolehtia siitä, että kun joku tulee oman tutkinto-ohjelman ulkopuolelta, voidaan osaamista tasata ja tasoittaa.”

Dekaanin mallissa on ajatuksena selkeästi saman tyyppsiä elementtejä kuin itselläni asiasta, tämä näkyy kohdassa, jossa hän sanoo:

”suuri osa olisi niitä oman tutkimuksen ja opetuksen yhdistäviä ”pitkiä kursseja” joita kuvasin ihan aluksi”.

Tällä hän viittaa kommenttiin paperin alkupuolella, jossa hän kuvailee opetuksen järjestämistä erityisesti professorien näkökulmasta (ulottamatta tätä logiikkaa välttämättä muuhun opetusvelvolliseen henkilökuntaan?) lähteväksi:

”Lisäksi olisi sellainen ”pitkä kurssi”, joka liittyisi saumattomasti vireillä, meneillään tai juuri viimeisteltävänä olevaan tutkimukseen. Tämän kurssin kohderyhmä olisivat sekä maisteriopintojen suorittajat että jatko-koulutuksen alkuvaiheen opiskelijat. Kurssit olisivat perusteellisia, lukulistat olisivat vaativia ja ehkä myös jatko-opiskelijat voisivat olla osin opetuksessa mukana. Kurssien ohjeellinen mitta olisi noin 10 opintopistettä. Niitä opettamalla voisi samalla tehdä tutkimusta. Jokaisen opettajan olisi oltava tässä mielessä myös aktiivinen tutkija. Joka vuosi työsuunnitelmaneuvottelussa (tai mikä se keskustelu nyt sitten onkaan) odottaisimme, että saamme ehdottaa seuraavaksi vuodeksi perustellun virityksen siitä, miten itse kunkin kohdalla tutkimus ja opetus leikkaavat. Näitä kursseja voisi – ja hyvä olisikin – tietysti ehdottaa myös niin, että opettaa yhdessä jonkun toisen kanssa.”

Tämä ehdotus toistuu vielä toisessakin paperissa, siis että 10op kurssit ainakin maisterivaiheessa rakentuisivat opettajien tutkimusintressien ympärille. Äkkiseltään tämä kuulostaa hyvältä ja kannatettavalta ajatukselta, koska mahdollisuus saada pitkissä ja syvällisissä opintojaksoissa jatkuvaa substanssiopetusta kuulostaa hyvältä ja innostavalta, mutta väitän että asiaan liittyy myös kolikon toinen puoli.

Malli alkaa muistuttamaan jossain määrin luonnontieteellisten yliopistojen opetusta, joissa opettajat tai yritysten kanssa tehdyt sopimukset hyvin pitkälle määrittelevät tehtävien opinnäytetöiden aiheet. Vaikka en missään tapauksessa väitä, että esim. dekaani olisi välttämättä ajatellut lainkaan moista, tai että tässä olisi tietoinen suunnitelma alkaa suitsimaan opiskelijoiden hajanaisia haluja ja kiinnostuksen kohteita, kannattaa asiaa kuitenkin ajatella. Yliopistoon hiipivä strateginen ajattelu saattaisi alkaa helposti tuottamaan sitä logiikkaa, jossa opiskelijoiden ja opettajien muodostamat ”think tankit” valjastettaisiin jo meneillään olevan tutkimuksen tehokkaaseen käyttöön ja toisaalta opiskelijoille tulisi entistä suurempi paine alkaa valitsemaan opiskelun ja opinnäytetöiden tutkimuksellisia orientaatioitaan jo meneillään olevan ja opetuksessa painottuvan tutkimuksen mukaan, joka on vielä vahvasti yliopiston strategisessa linjassa. Tietysti asia on tavalla tai toisella ollut aina näin, koska opetus perustuu tutkijoiden intresseille tavalla tai toisella. Edelleen kuitenkin uskallan väittää, että edellä muotoilluissa ajatuksissa on eroa tämän hetkiseen malliin. Tärkeää on se, onko opiskelijan ”pakosta” kytkeydyttävä osaksi jo valmista tutkimusta ja orientaatiota vai tekeekö hän itse aktiivisen liikkeen omasta kiinnostuksesta johtuen kohti valmiita tutkimuslinjoja.

Muuta puhetta kokouksessa oli:

- Osaamisperustaisiin opetussuunnitelmiin siirtymisestä. Jatkossa pitää olla entistä vahvemmin selvillä opetussuunnitlemassa se, että mitä opiskelija osaa opintojakson suoritettuaan.

- Millä kaikilla nykyisillä oppiaineilla pitäisi olla oma tutkinto-ohjelma? Aika moni kuitenkin kokee, että nimenomaan oma oppiaine on kerännyt tiedealan historian saatossa niin paljon spesifiä tietoa liittyen juuri tähän aiheeseen, että oman oppiala-identiteetin säilyttäminen on oleellista.

- Voisiko siis niillä parilla selkeästi ammatti-identiteettiin suuntautuvalla alalla tai linjalla (esim. journalistiikka, sosiaalityö) olla järkeä pitää hieman poikkeavaa tutkintorakennetta, jos esim. vain ammattitutkinnosta kiinnostuneet voisivat lähteä jo vaikka kandin jälkeen työelämään? Tiedotusopin puolella tämä saattaisi parhaassa tapauksessa tarkoittaa sitä, että enemmän mediakulttuurista kiinnostuneet saisivat halutessaan keskittyä rauhassa tähän aineeseen ilman heille turhia journalistin opintoja ja journalisteilla siis vice versa.

- Mitä tämä tutkintorakenteen uudistus 10op palikoineen tarkoittaa sivuaineiden ja sivuaineilijoiden kannalta?

- Millaiset yleissivistykselliset tiedot pitää yhteiskuntatieteilijällä olla että voi kutsua itseään tällä nimikkeellä?

- Millaisia painotuksia opetus siis jatkossa saa? Onko ammattiorientoituneisuuden lisääminen yliopistossa ylipäätään hyvä asia?

Kehotaan kaikkia opiskelijoita miettimään todella vakavasti näitä jokaisen tämän hetkisen ja tulevien ikäpolvien opiskelua koskevia kysymyksiä. Elämme muuttuvassa maailmassa, jossa yliopisto on hieman poetisoiden kuin lastu lainehilla ja sen on kyettävä luotsaamaan itseään tässä markkinavetoisessa maailmassa. Vaikka tästä saattaa moni suositella tinahatun päähän sovittamista, niin suhtautuisin varsinkin tiettyihin uudistus-skenaarioihin vakavasti, koska muutos tapahtuu kissan tassuin ja usein ”pakon” edessä. Hyvissä ajoin aloitettu opiskelijoiden ja tätä kautta tulevien tutkijoiden vapauden sekä tutkimuksen kriittisyyden turvaaminen on paras keino huolehtia yhteisestä hyvästä.

- Olli Herranen

Laitosneuvoston kokous 23.03.2010

Kokous oli tällä kertaa tiivis eikä pääasiasta eli opetussuunnitelmien hyväksymisestä vuosille 2010-2012 noussut suurempaa erimielisyyttä. Opsu-työryhmä oli valmistellut asiaa ansiokkaasti, ja joidenkin tarkistusten kautta voitiin suunnitelmat hyväksyä. Jatkossa yhteinen kandivaiheen opiskelu tulee muuttamaan opetussuunnitelmia, sillä oppiainekohtainen erityisyys vähenee ensimmäisinä vuosina.

Yliopiston hallitus on kokouksessaan 12.3. päättänyt että laitosneuvostot ovat 1.8.2010 alkaen laitosten johtokuntia. Kokoonpano ja toimivalta pysyvät kuitenkin lähiajat entisellään kuten edellisen kokouksen muistiosta voi lukea. Vuodenvaihde tuo mukanaan myös uuden laitoksen johtajan; toivokaamme että muutos tuo yhtä keskustelevan ja yhteistyöhenkisen vetäjän laitokselle (ja ”schoolin” johtokuntaan).

Kokouksen jälkeen käytiin keskustelua yliopistouudistuksen tuomista muutoksista sivuaineilijoille. Voisiko sivuaineita suorittaa opiskelijan tarpeen mukaan ilman säädeltyä järjestystä? Yleensä perusopinnot ovat edellytys aine- ja syventäviin opintoihin, ja vaikka vapaa kurssien valinta olisi opiskelijalle mielekästä, voi sen vieminen yliopistobyrokratiassa olla vaativa urakka. Puhetta syntyi myös OPM:n uudistuksista koulutuksen tehostamisesta (välivuodet pois, suoraan 2. asteen koulutuksesta korkeakouluopintoihin). Mitä tämä tarkoittaa tasa-arvon kannalta, esimerkiksi sukupuolten välillä kun näyttäisi että pojilla pääsy vahvaa reaalia edellyttäviin pääaineisiin viivästyy useammin kuin tytöillä? Tai niiden kohdalla, jotka haluaisivat vaihtaa alaa/ jatkaa korkeakouluopintoihin vasta muutaman työvuoden jälkeen? Turun yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan koko Euroopassa korkeakoulutetut saavat ensimmäisen koulutusta vastaavan työpaikan keskimäärin 28-29 vuotiaana. Miten opintouran tehostaminen muuttaisi tätä faktaa? Työuran pidentäminen on edellytys hyvinvointivaltion selviytymiselle, mutta onko ajallinen ja rahallinen tehokkuus ainoa tie hyvään yhteiskuntaan; onko vapaan sivistyksen ja humboldtilaisen yliopiston menetyksen hintaa mietitty tarpeeksi uudistusten keskellä?

- Krisse Nykänen

Opsu-kokous 26.02. 2010

Käsiteltävänä oli kaksi isompaa kokonaisuutta opetussuunnitelmat ja TURA-ryhmän pyytämä kommentti yliopistouudistuksen mukanaan tuomaan tutkinto-ohjelmamalliin ja laajaan kanditutkintoon.

Opetussuunnitelmia oli käsitelty jo aiemmin opsussa sekä jokaisen oppiaineen kokouksessa, joten niihin ei enää käytetty hirveästi aikaa. Jokaiselta oppiaineelta oli kuitenkin edellytetty, että laitoksen huonon rahatilanteen vuoksi opetuksen tulisi olla tarpeen vaatiessa karsittavissa ja tuntiopetusmäärärahoilla annettavaa opetusta tulisi olla mahdollisimman vähän. Tämä merkitsee esimerkiksi teemaseminaarien vähäisyyttä, korvaamista kirjatenteillä ja järjestämistä vuorovuosina.

Keskustelussa otettiin esiin lukupiirien integroiminen viralliseen opetukseen siten, että vähenevää kontaktiopetusta voitaisiin korvata osittain opettajajohtoisilla ja omaehtoisilla lukupiireillä. Alun varovaisen suhtautumisen jälkeen ajatus sai keskustelun myötä kannatusta, ja lukupiirit luvattiin kirjata suoritusmuodoksi ainakin teemaseminaarien ohelle jo tulevaan opetusoppaaseen. Lukupiirien ottaminen osaksi virallista opetusohjelmaa vaatii lukupiirien tarkempaa ohjeistamista ja suoritusmallien luomista laitoksenkin puolesta, mitä ollankin jo tekemässä opsun opiskelijajäsenien ja laitoksen henkilökunnan yhteistyönä. Lisäksi mietittiin lukupiirikäytäntöjen integroimista osaksi laitokselle mahdollisesti tulevia orientoiviaopintoja. Tiede, tutkimus, kirjoittaminen -kurssille lukupiiri on jo seuraavana vuonna tulossa niin, että fukseille tarjoutuu mahdollisuus ”harjoitella” lukupiiritomintaa myös sitä kautta.

Empiirisen tutkimuksen kokonaisuutta, joka on laitoksemme vastuualue tiedekunnan yhteisissä opinnoissa, ollaan uudistamassa tutkimusprosessin kuvauksesta yleisempään ” miksi yhteiskuntatieteellistä tutkimusta tehdään/tarvitaan ja miten se vaikuttaa”. Pyrkimyksenä laitoksella on selvästi ollut, osittain opetusresurssien supistumisesta johtuen, päällekkäisen opetuksen karsiminen, mikä vaikuttaa ainakin opiskelijan näkökulmasta ihan positiiviseltakin asialta. Keskustelua niin metodiopintojen kuin kandi- ja gradututkintojen päällekkäisyyksien karsimisesta ja johdonmukaistamisesta on käyty mm. opettajakokouksessa.

Käytäntöjen yhtenäistäminen ja opetuksen päällekkäisyyden karsiminen liittyy varmasti toiseen isoon käsiteltyyn asiaan eli uuden tutkinto-ohjelmamallin laajoihin kanditutkintoihin, jotka yliopistouudistuksen myötä tulevat olemaan arkipäivää jo syksystä 2011. Tiedekunnasta oli tullut keskustelunavaus ja kommenttipyyntö tutkinto-ohjelmiin ja uusiin tiedekunta (school-malli) jakoihin. Keskustelua oli älyttömän vaikea käydä, sillä tietoa uusista schooleista tai tutkinto-ohjelmiin kuuluvista aineista ei vielä ole, kun ei asiasta ole päätöksiä. Itselleni jäi sellainen tunne, että ollaan taas kiireellä (päätöksiä pitäisi olla maaliskuun loppuun mennessä) tekemässä jotain ja että todellista keskustelua asiasta käydään jossain johtajien pöydissä.

Johanna Ruusuvuori ja Liisa Häikiö olivat valmistelleet asiasta keskustelua avaavan ehdotelman. Uusin ehdotelma luettavissa täällä. Tämä teksti on todellakin vasta ehdotelma, josta on tarkoitus käydä keskustelua ja josta on pyydetty oppiaineilta kommentit seuraavaa opsua (23.03.2010) varten. Myös opiskelijat voisivat asiaa tosissaan miettiä ja järjestää vaikkapa oman keskustelutilaisuutensa. Suunnitelmissa on myös myöhemmin keväällä koko laitoksen yhteinen asiaa koskeva tilaisuus.

Ehdotelmasta oli opsussa aika vaikea keskustella, sillä esimerkiksi tiedekunnan yhteisistä opinnoista on mahdoton sanoa mitään ilman tietoa tiedekunnan/schoolin jatkosta. Nostan tässä esille nyt vain pari kysmystä, joista keskusteltiin, mutta joihin ei vastauksia ole kenelläkään.

• Millaiset ovat valintakriteerit/valintakokeet kandiohjelmiin? Yksi pääsykoe per tutkinto-ohjelma ilmeisesti toiveena.
• Kuina paljon opetusta on mahdollista viedä yhteiseen sosiaalitieteelliseen suuntaan ilman, että sisällöstä tulee sillisalaattia? Paljonko erikoistumiselle jää tilaa jo kandissa? Toisaalta vain kokonaisuuksien nimien viilaaminen ja sisällön säilyttäminen täsmälleen samana olisi älytöntä..
• Millä kriteereillä valitaan kandista maisteriin? Opintopisteet, suuntautuminen, uusi koe.. Tää on kynnyskysymys opiskelijoille!
• Kuinka maisteriohjelmista ja kandeista tehdään houkuttelevia? Kilpailu opiskelijoista kiristymässä valtakunnallisestkin?
• Mitä tapahtuu sivuaineille? Voidaanko edellyttää tiettyjä sivuainevalintoja ja kuinka sivuaineilu meidän laitoksella mahdollistetaan?

Päällimmäinen fiilis kokouksesta oli se, että paljon isoja asioita ollaan nyt päättämässä ja suunta on vielä ihan hakusessa. Lisäksi isona ongelmana on se, että päätöksiä tulevista asioista tekevät ihmiset, joilla ei ole mitään käsitystä työsuhteensa jatkosta. Tämä vaikeuttaa suunnitelua ja vastuun jakamista, ja mitä ilmeisemmin aiheuttaa ymmärrettävää ahdistusta henkilökunnalle. Opiskelijaedustuksen kannalta yhä enemmän nousi mieleen, että ihmisten pitäisi olla paikalla ja että opiskelijaedustajien ois hyvä pitää enemmän yhteyttä ja vaikkapa treffata ennen kokouksia… täytyy laittaa mietintään.

Veera Kaleva

Laitosneuvoston kokous 23.2.2010

Vuoden ensimmäisen kokouksen esityslistalla oli lukuisten ilmoitusasioiden joukossa OPM:n terveiset uudistuneelle julkisoikeudelliselle yliopistolle; asiasta syntyi mielenkiintoista keskustelua. Lisäksi käsittelyssä oli laitoksen budjetti. Kokoustekniikkaa sai hiottua taas, kun yksimielisellä päätöksellä otimme esityslistan ulkopuolelta myös opettajien työsuunnitelmia vahvistettavaksi; opetuksen organisoitia on helpompi ymmärtää kun näkee, millaisista resurssoinneista kurssit koostuvat.

Opetusministeriö on yliopiston johdon foorumilta saatujen terveisten mukaan rohkaissut laitoksia tekemään päätöksiä itsenäisesti (“rahaa on vähän mutta päättäkää itse mihin sen käytätte”), suurentamaan yksikkökokoja ja miettimään, ovatko kaikki tiedekunnat kaikissa yliopistoissa tarpeellisia. Aloituspaikkoja tulisi lisätä sosiaali- ja terveydenhuoltoaloilla, ja vähentää kulttuuri-, matkailu- ja teknisillä aloilla. Putkitutkinnoista tulisi luopua, eli kandiopiskelijan pääaineen ei tarvitse olla sama maisterivaiheessa. Vaikuttaa sille kuin itsenäistä kandintutkintoa vahvistettaisiin tällä linjauksella, mutta mitkä ovat sen työllistämisedellytykset?

Yliopiston pitää tehdä linjaukset strategiansa toteuttamiseksi 10.3. mennessä (sisältää aikataulun ja linjaukset school-mallille) mutta nykyiset toimielimet jatkavat 31.12.2011 saakka.  Yliopiston henkilöstö- ja viestintäohjelma tehdään syksyllä 2010, ja uudet koulutusohjelmat ja hakukohteet on oltava tiedossa vuoden loppuun mennessä. Aika lailla siis uutta, ja aikataulu on hurja. Henkilökunnan skeptisyys sen realismista on ymmärrettävää: uuden school-mallin mukaan näitä yksiköitä voisi olla Tampereen yliopistossa 10, jolloin me olisimme yhdistymässä useiden muiden oppiaineiden kanssa. Kaavailut ovat kuitenkin kesken, samoin kuin sen suunnittelu, hakevatko uudet opiskelijat näihin yhdessä köntässä erikoistuen vasta maisterivaiheessa tiettyyn pääaineeseen. Tällöin taas opiskelijan oikeusturvassa pitää olla hereillä: esimerkiksi sen päättäminen, kuka hyväksyttäisiin tällä mallilla suosittujen aineiden “maisterinohjelmiin” ei liene ihan yksinkertaista.  Tiedekunnan laitosten johtajat ovat eilen kokoontuneet suunnittelemaan asiaa. Bolognan sopimuksesta poiketen meillä opiskelija saa samalla oikeuden kandidaatin- ja maisterinopintoihin, joten niiden eriyttäminen mainitulla tavalla tukee ajatusta kanditutkinnon työllistävyydestä. Kaikesta tästä päällimmäinen fiilis on, että pysyvää on vain muutos.

Muutoksessa olisi myös huomioitava tutkimuksen rahoitus, kuka hakee ja kenelle ne suunnataan, kun school-malliset yksiköt kasvavat nykyisiin verrattuna. School-yksiköt ovat tulosvastuulisia, joten tutkimusresurssien jakaminen voi olla mutkikasta. Uhkana on myös hallinnon eriytyminen tutkimuksesta ja opetuksesta, jos malli suunnitelman mukaisesti eriyttää hallintopalvelut muusta toiminnasta. Meidän kannaltamme olennaista on, että silloinkin hallinnossa säilyy kolmikantamalli, eli opiskelijoilla on mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon.

Laitoksen rahoitus on pitkälti ennallaan, mutta esimerkiksi tes:n mukaiset korotukset palkoissa ovat 5% luokkaa. Eli kuluja on enemmän kuin ennen. Käytännössä laitoksen suunnitelmista poistuu 17kk henkilöstöresurssia (käytännössä assistentuureja jätetään täyttämättä). Lisäksi säästöä saadaan matkakuluista ja tuntiopetuksesta viilaamalla; opsu-ryhmä valmistelee muutoksia mahdollisimman tasa-arvoisella tavalla ja laitosneuvosto hyväksyy lopullisen suunnitelman. Opiskelijaedustuksen on siis syytä olla hereillä kokouksissa! Turhauttavaa että opetuksesta joudutaan tinkimään, mutta sama linja koskee henkilökuntaa ja koko organisaatiota. Henki kokouksessa olikin hyvä, vaikka kokonaistilanne näyttäytyy tavalla, jossa sekä oman yliopiston että kansallisten poliittisten päättäjien arvovalinnat tuntuvat opiskelijanäkökulmasta kyseenalaisille.

Krisse Nykänen

Tiedekuntaneuvoston kokous 24.02.2010

Tällä kertaa perusasioiden lisäksi neuvoston kokouksessa oli erityisesti tapetilla dosentin virkaan nimittäminen ja siihen saatu uusi ohje. Tämän ohjeen tarkoitus oli jotenkin tarkentaa niitä määritelmiä, joiden perusteella ihmisiä dosentin virkaan nimitetään ja siitä välittyi samalla ehdotus, että seulaa tiivistettäisiin, jotta arvonimi ei olisi ”vain” yksi nimellinen merkintä ansioluetteloon, joka jokaisen täytyy saada matkalla tohtorin tutkinnosta professuuriin.

Ensimmäinen kysymys mitä itselläni tuli aiheeseen liittyen mieleen oli se, että mikä se dosentti tarkalleen ottaen on. Tähän dekaani vastasi hyvin tarkasti ja perinpohjaisesti (kiitos tästä!). Dosentin arvo käytännössä tarkoittaa jonkun riittävän ansioituneen ihmisen (käytännössä epävirallinen ”mittari” on ollut vähintään about yksi tehty väitöskirja ja vastaavan verran muita julkaistuja tutkielmia, eli muutamia artikkeleita tjsp) tietyn erityisosaamisen alueen referee-menettelyn kautta tapahtuvaa ”sinetöintiä”, eli tieteellisen yhteisön virallista tunnustusta tämän ihmisen riittävistä tiedoista ja taidoista tällä tietyllä määritellyllä alueella. Eli dosentuuria hakeva hakee arvoa jollekin tietylle tieteellisen osaamisen erityisalueelle, joka on kuitenkin laajempi kuin pelkkä väitöskirjan rajaama alue ja tämä hakemus liitteineen (julkaistut tutkielmat, artikkelit jne ja muut tieteelliset ansiot) menee asiantuntija-työryhmän läpi, joka sitten joko hyväksyy tai hylkää hakemuksen. Ymmärtääkseni näitä dosentuureja on hyväksytty viime vuosina hieman heiveröisinkin perustein, joten tähän halutaan nyt muutosta selvästi. Mielestäni suunta on oikea. Dosentit ovat kuulemma usein myös linkkejä eri yliopistojen ja jopa maiden välillä. Kyseessä on siis myös poliittinen nimitys, jolla kerätään huomiota yliopistolle ja luodaan tutkimusyhteistyötä yli maa- ja yliopistorajojen.

Tässä kokouksessa myönnettiin kolme dosentuuria, joista yksi meni antropologiaan, toinen tiedotusoppiin ja kolmas sosiaalipolitiikkaan. Ainoastaan sosiaalipolitiikan dosentuuri oli määritelty tarkemmin, nimittäin työpolitiikan alueelle. Sitä en tiedä, mitkä olivat kahden muun dosentuurin alojen tarkemmat määritykset, se ei hakemuksista ilmennyt. Paremmin tietävä paljastakoon tietonsa.

- Olli Herranen

Tiedekuntaneuvoston kokous 27.01.2010

Jälleen kerran kokous oli joitain yksityiskohtia lukuunottamatta melko normaali.

Ensimmäinen huomion arvoinen asia oli edelleen jatkuva kahdessa aiemmassa kokouksessa (1 2) alkanut sosiologian ja sosiaalipolitiikan yliassistentuurin virantäyttöprosessi ja siihen liittyvät valitukset. Ilmeisesti edelläkin mainittu Lea Henriksson ei ollut ainoa, kuka koki virantäyttöön liittyneen jotain vähintäänkin tarkistamisen arvoista, koska sosiologian virantäytön kohdalla oli kolmen hakijan ansioiden uudelleenvertailu, jossa Henriksson ei ollut mukana. Jälleen pöydällä oli aiheesta ilmoitusluontoinen dokumentti jossa, kylläkin painavin perustein, todettiin ettei virantäyttöön tarvitse tehdä mitään muutoksia.

Tämä koko prosessi on ollut hieman ristiriitainen itselleni siinä mielessä, että kun sivusta seuraa sitä, tuntuu melko mahdottomalta vaikuttaa jo kerran tehtyihin päätöksiin ja niiden kritisoiminen johtaa vain loputtomaan byrokratiaan, jossa tilannetta setvitään kaiken maailman jatkoselvityksin hamaan tulevaisuuteen saakka. Toisaalta helposti edellä mainittu ja esitetty kritiikki saattaa johtaa ajattelemaan, että jo heti ensimmäisenä virkaan valittu henkilö ei olisikaan jostain syystä paras mahdollinen ja tällekään ajatukselle ei ole mitään varsinaisia perusteita. Tähän asiaan en omassa roolissani ole voinut ottaa tietenkään missään vaiheessa mitään kantaa, mutta toivon tilanteen seuraajille (esim. tämän blogin välityksellä) objektiivista katsetta suuntaan sekä toiseen.

Toinen kiinnostava asia oli käsittelylistalla olevat Tampereen yliopiston johtosääntö ja henkilöstöjohtosääntö. Vaikka olenkin näiden dokumenttien tuotanto- ja arviointiprosessista hieman pihalla, niin huvittuneisuutta itsessäni herätti se, että dekaani kyseli vararehtori Meliniltä, että tuleeko näihin kommenttikierrokselle saapuneisiin papereihin vielä muutoksia, johon Melin vastasi että tulee. Ymmärtääkseni dekaani vihjaisi siihen suuntaan, että jos nämä muutenkin aika yleisluonteiset dokumentit tulevat vielä ”elämään” melko mielivaltaisesti ja aina sen mukaan, mitä hallitus milloinkin mielivaltaisesti niiden osalta päättää, on niiden kommentoiminen erikseen hieman turhaa tuohua. Näitä käsityksiäni saa oikaista jos joku huomaa niissä virheellisyyttä.

Viimeisenä väitöksiin liittyviä uutisia. Ensimmäistä kertaa henkilökohtaisessa tiedekuntaneuvosto-historiassani oli käsittelyssä väitöskirjan käsikirjoitus, jonka toinen esitarkastaja oli hyväksynyt ja toinen hylännyt. Väittelijällä oli mahdollisuus esittää vastine asiasta ennen kun neuvosto (tai ainakin minä) sai paperit käsiinsä aiheesta. Selitys hylkäävälle päätökselle väittelijän osalta oli se, ettei esitarkastaja ei ole ymmärtänyt mistä väitöstyössä on kysymys, koska työ käsittelee pääpiirteittäin aihetta, jonka ymmärtämiseen esitarkastajan erityisosaaminen ei anna edellytyksiä. Jokainen voi miettiä selitystä ja yleistä kontrastia eri oppiaineiden välillä, mutta itse kiinnitin huomiota pariin seikkaan: 1) ymmärtääkseni väitöstyön tekijällä on vastuu tehdä työstään ymmärrettävä, eikä tässä ole kovinkaan mielekästä vedota kenenkään erityisosaamiseen. Tästä lipeäminen voi johtaa tieteellisesti ainakin yhteiskuntatieteellisillä aloilla melko erikoisiin lopputuloksiin. 2) Todennäköisesti esitarkastaja on myös valittu jollain perusteella tehtäväänsä. Tässä valossa voi ainakin kuvitella, että edellä mainitulla erityisosaamisella on jotain tekemistä väitöskirjan sisällön kanssa.

Lopputuloksena tilanteeseen tiedekuntaneuvosto esitti kolmannen tarkastajan ottamista väitöskirjalle, kuka arvioi tilanteen ja saamme tietää homman etenemisestä lisää myöhemmin.

Viimeisenä haluan raportoida myös erittäin positiivisesta uutisesta, joka koskee Sosiaalitutkimuksen laitoksen sosiaaliantropologian yliassistentti Mari Korpelaa, kenen väitöskirja ”More Vibes in India. Westeners in Search of a Better Life in Varanasi” hyväksyttiin mainesanalla Laudatur. Opiskelijaedustus onnittelee Maria ja on erittäin ilahtunut tieteellisesti ansiokkaasta työstä, josta vielä on iloa laitoksen opetukselle ja tätä kautta opiskelijoille!

- Olli Herranen