Opsu-kokous 26.02. 2010
Käsiteltävänä oli kaksi isompaa kokonaisuutta opetussuunnitelmat ja TURA-ryhmän pyytämä kommentti yliopistouudistuksen mukanaan tuomaan tutkinto-ohjelmamalliin ja laajaan kanditutkintoon.
Opetussuunnitelmia oli käsitelty jo aiemmin opsussa sekä jokaisen oppiaineen kokouksessa, joten niihin ei enää käytetty hirveästi aikaa. Jokaiselta oppiaineelta oli kuitenkin edellytetty, että laitoksen huonon rahatilanteen vuoksi opetuksen tulisi olla tarpeen vaatiessa karsittavissa ja tuntiopetusmäärärahoilla annettavaa opetusta tulisi olla mahdollisimman vähän. Tämä merkitsee esimerkiksi teemaseminaarien vähäisyyttä, korvaamista kirjatenteillä ja järjestämistä vuorovuosina.
Keskustelussa otettiin esiin lukupiirien integroiminen viralliseen opetukseen siten, että vähenevää kontaktiopetusta voitaisiin korvata osittain opettajajohtoisilla ja omaehtoisilla lukupiireillä. Alun varovaisen suhtautumisen jälkeen ajatus sai keskustelun myötä kannatusta, ja lukupiirit luvattiin kirjata suoritusmuodoksi ainakin teemaseminaarien ohelle jo tulevaan opetusoppaaseen. Lukupiirien ottaminen osaksi virallista opetusohjelmaa vaatii lukupiirien tarkempaa ohjeistamista ja suoritusmallien luomista laitoksenkin puolesta, mitä ollankin jo tekemässä opsun opiskelijajäsenien ja laitoksen henkilökunnan yhteistyönä. Lisäksi mietittiin lukupiirikäytäntöjen integroimista osaksi laitokselle mahdollisesti tulevia orientoiviaopintoja. Tiede, tutkimus, kirjoittaminen -kurssille lukupiiri on jo seuraavana vuonna tulossa niin, että fukseille tarjoutuu mahdollisuus ”harjoitella” lukupiiritomintaa myös sitä kautta.
Empiirisen tutkimuksen kokonaisuutta, joka on laitoksemme vastuualue tiedekunnan yhteisissä opinnoissa, ollaan uudistamassa tutkimusprosessin kuvauksesta yleisempään ” miksi yhteiskuntatieteellistä tutkimusta tehdään/tarvitaan ja miten se vaikuttaa”. Pyrkimyksenä laitoksella on selvästi ollut, osittain opetusresurssien supistumisesta johtuen, päällekkäisen opetuksen karsiminen, mikä vaikuttaa ainakin opiskelijan näkökulmasta ihan positiiviseltakin asialta. Keskustelua niin metodiopintojen kuin kandi- ja gradututkintojen päällekkäisyyksien karsimisesta ja johdonmukaistamisesta on käyty mm. opettajakokouksessa.
Käytäntöjen yhtenäistäminen ja opetuksen päällekkäisyyden karsiminen liittyy varmasti toiseen isoon käsiteltyyn asiaan eli uuden tutkinto-ohjelmamallin laajoihin kanditutkintoihin, jotka yliopistouudistuksen myötä tulevat olemaan arkipäivää jo syksystä 2011. Tiedekunnasta oli tullut keskustelunavaus ja kommenttipyyntö tutkinto-ohjelmiin ja uusiin tiedekunta (school-malli) jakoihin. Keskustelua oli älyttömän vaikea käydä, sillä tietoa uusista schooleista tai tutkinto-ohjelmiin kuuluvista aineista ei vielä ole, kun ei asiasta ole päätöksiä. Itselleni jäi sellainen tunne, että ollaan taas kiireellä (päätöksiä pitäisi olla maaliskuun loppuun mennessä) tekemässä jotain ja että todellista keskustelua asiasta käydään jossain johtajien pöydissä.
Johanna Ruusuvuori ja Liisa Häikiö olivat valmistelleet asiasta keskustelua avaavan ehdotelman. Uusin ehdotelma luettavissa täällä. Tämä teksti on todellakin vasta ehdotelma, josta on tarkoitus käydä keskustelua ja josta on pyydetty oppiaineilta kommentit seuraavaa opsua (23.03.2010) varten. Myös opiskelijat voisivat asiaa tosissaan miettiä ja järjestää vaikkapa oman keskustelutilaisuutensa. Suunnitelmissa on myös myöhemmin keväällä koko laitoksen yhteinen asiaa koskeva tilaisuus.
Ehdotelmasta oli opsussa aika vaikea keskustella, sillä esimerkiksi tiedekunnan yhteisistä opinnoista on mahdoton sanoa mitään ilman tietoa tiedekunnan/schoolin jatkosta. Nostan tässä esille nyt vain pari kysmystä, joista keskusteltiin, mutta joihin ei vastauksia ole kenelläkään.
- Millaiset ovat valintakriteerit/valintakokeet kandiohjelmiin? Yksi pääsykoe per tutkinto-ohjelma ilmeisesti toiveena.
- Kuina paljon opetusta on mahdollista viedä yhteiseen sosiaalitieteelliseen suuntaan ilman, että sisällöstä tulee sillisalaattia? Paljonko erikoistumiselle jää tilaa jo kandissa? Toisaalta vain kokonaisuuksien nimien viilaaminen ja sisällön säilyttäminen täsmälleen samana olisi älytöntä..
- Millä kriteereillä valitaan kandista maisteriin? Opintopisteet, suuntautuminen, uusi koe.. Tää on kynnyskysymys opiskelijoille!
- Kuinka maisteriohjelmista ja kandeista tehdään houkuttelevia? Kilpailu opiskelijoista kiristymässä valtakunnallisestkin?
- Mitä tapahtuu sivuaineille? Voidaanko edellyttää tiettyjä sivuainevalintoja ja kuinka sivuaineilu meidän laitoksella mahdollistetaan?
Päällimmäinen fiilis kokouksesta oli se, että paljon isoja asioita ollaan nyt päättämässä ja suunta on vielä ihan hakusessa. Lisäksi isona ongelmana on se, että päätöksiä tulevista asioista tekevät ihmiset, joilla ei ole mitään käsitystä työsuhteensa jatkosta. Tämä vaikeuttaa suunnitelua ja vastuun jakamista, ja mitä ilmeisemmin aiheuttaa ymmärrettävää ahdistusta henkilökunnalle. Opiskelijaedustuksen kannalta yhä enemmän nousi mieleen, että ihmisten pitäisi olla paikalla ja että opiskelijaedustajien ois hyvä pitää enemmän yhteyttä ja vaikkapa treffata ennen kokouksia… täytyy laittaa mietintään.
Veera Kaleva