Opiskelijaedustus

Opiskelijaedustus-blogi on viettänyt hieman hiljaiseloa. Tähän käytännössä kaksi eniten vaikuttavaa syytä ovat edustajablogin henkilökunnan sekä saamattomus että kiireet, ja toisaalta päivitettävien asioiden sekä vähyys että epäkiinnostavuus.

Näistä jälkimmäinen on kuitenkin ehkä jotain, joka kaipaa edes hieman lisäavaamista. Käytännössä kaikki kiinnostava yliopistopolitiikassa tapahtuu tällä hetkellä kohtalaisen julkisissa keskusteluissa tai toisaalta niin salattujen ovien takana, ettei niihin ole meikäläisillä asiaa.  Erilaiset päätäntäelimet kyllä pyörivät ihan normaalisti, mutta niissä käsiteltävät asiat ovat joko rutiininomaista nuijan heilutusta tai sitä samaa, jota saa nyt enimmäkseen nauttia yliopistofoorumeissa, strategisissa rasteissa ja erilaissa yliopistoa koskevissa julkaisuissa, kuten Aikalaisessa.  Kuten siis arvata saattaa, nämä schooleja koskevat keskustelut ovat niitä, joita erilaissa päättävissä elimissäkin käydään. Sellaisen johtopäätöksen voisin kuitenkin kaikkia näitä kahlanneena ja moniin niihin jopa osallistuneena tehdä, että kaikkia, sekä päätöksen tekijöitä että niiden alaisiksi joutuvia, yhdistää yksi selkeä asia: kukaan ei tunnu todellisuudessa tietävän mistään mitään. Tarkempi veikkaus voisi olla se, että jotkut pääasialliset linjat joita tiedetään, pidetään julkisten keskustelujen ulkopuolella, mutta monet toimenpiteet joilla niihin pitää päästä ovat melko salettiin rehtoraatiltakin vielä kohtalaisen hukassa. Erilaisia aikatauluja ja deadlineja on kyllä ihan riittämiin mutta itse homman pihviin, eli schoolien koulutusohjelmien sisältöihin ja muihin vastaaviin ei kellään tunnu olevan mitään todellisia vastauksia.

Strategisista rasteista sen veran, että yksi iso puheenaihe siellä oli nämä tulevat laaja-alaiset kandidaatin ohjelmat. Siinä missä allekirjoittanut ei taaskaan osannut pitää lättyään ummessa julkisessa tilaisuudessa ja meni utelemaan siitä, kuinka nämä hehkutetut laaja-alaiset uudet tutkinnot meinataan käytännössä toteuttaa, oli vastauksena tyhjänpäiväistä konsulttipuheelta haiskahtavaa liirumlaarumia jostain huippuluokan opetuksesta huippuluokan yksiköissä. Kuulostaako perusnegatiiviselta mussutukselta? Ehkä, mutta jos yliopisto lupaa vastauksena jatkuvasti kiristyviin opintoaika- ja suoritusvaatimuksiin, sekä muihin yliopistosta ja sen ulkopuolelta opiskelijaa koskettaviin paineisiin “huippuluokan opetusta ja ohjausta”, tuntuu tämä jo vähän meikäläisestä kohtalaisen paksulta. Tietysti toivon koko sydämestäni, että näin tulee todellisuudessa tapahtumaan, mutta uskallan olla hieman skeptinen. Johtunee kyynisestä luonteenlaadusta. Voidaan myös hieman kysyä, että millä resursseilla yliopisto tulevaisuudessa toteuttaisi mitään tämän tyyppisiä tosiasiallisia uudistuksia opetukseen, koska ainakaan tulopuolella ei tuloslaskelmassa varmaan tule olemaan liikaa ähkyä. Tietysti voidaan aina toivoa, että hallintorakenteen uudistus tuottaa niin paljon uusia voimavaroja opiskelijamäärien leikkausten ohessa, jotta homma saadaan toimimaan jotenkin aivan poikkeuksellisella tavalla. Jää nähtäväksi. Se vielä omasta puolestani yleisesti opetukseen, että itselläni ei ole ollut yliopisto-opetuksessa ikinä sen kummempaa valittamista – opettajat tekevät minkä pystyvät ja lopun oppimisen hoidan joko keskenäni tai lukupiirissä. Tietty sitä opetusta ja ohjausta voisi aina enemmänkin olla, mutta se ei ole edes se peruskysymys mielestäni koko tutkintouudistuksessa, vaan se kuinka opiskelijoille taataan mahdollisimman vapaat oppimisen mahdollisuudet rajoittamatta mitään opintomahdollisuuksia tutkinnosta pois. Ainakin terminä laaja-alainen on jo vastakkainen lähtökohtaisesti voimakkaasti rajattujen opintovaatimusten kanssa, enkä ymmärrä kuinka suuri tason korotus jossain opetuksessa pitäisi olla, että sillä voisi korvata pitkäjänteisen, vapaan ja oikeasti laajan oppimisen edut.

Olen myös hakenut uuden yhteiskunta- ja kulttuurintutkimuksen schoolin (vai mikä se nyt oli) johtokuntaan. Jos tärppää, jatkaa Opiskelijaedustus-blogi vuoden vaihteen jälkeen entistä jännempänä ainakin omasta puolestani, mutta jos ei, niin se on soronoo.

Tietty menevänä vuonnakin kaikki jännät tapahtumat vielä raportoidaan!

- Olli Herranen

PS: erityispahoittelut, syvä anteeksipyytävä kumarrus ja anteeksiannon anelu Krisse Nykäselle, jonka mainiot raportit laitosneuvostosta unohdin jossain kiireessä tänne päivittää. Toivottavasti jaksat vielä jatkaa kirjoittelua.