Opiskelijaedustus

Opiskelijavaikuttamisen kanava.

Palautelaatikko

3 kommentilla

Palautelaatikkoon tulee kaikki sosiaalitutkimuksen laitoksen oppiaineisiin sekä tiedekunnan yhteisiin opintoihin kuuluva palaute. Myös laitoksen yhteisille opinnoille on oma paikkansa. Kunkin oppiaineen alle voi jättää palautetta perus, aine- ja syventävistä opinnoista koskien niin kirjapaketteja kuin luentosarjoja ja seminaarejakin.

Kurssipalautteessa voi miettiä esimerkiksi seuraavanlaisia asioita:

Onko luentokurssin/seminaarin tai kirjapaketin sisältö kohdallaan ja onko kurssi ylipäänsä hyödyllinen?

Onko opintokokonaisuudelle asetettu selkeät tavoitteet ja saavutetaanko ne kurssilla?

Onko kurssien yleinen suoritusjärjestys tai suoritusajankohta kohdallaan?

Ovatko oppimateriaalit ja suoritustavat sopivia?

Onko kurssin työmäärä sopiva esimerkiksi suhteessa saatuihin opintopisteisiin?

Onko opetus  asiantuntevaa, opetuskäytännöt hyviä ja arvostelu tasapuolista?

Kannattaa muistaa, että paras palaute on aina perusteltua ja rakentavaa ja antaa kurssinvetäjälle ja sen sisältöjä jatkossa miettiville tahoille parannus- ja kehitysehdotuksia. Palautetta voi ja kannattaa antaa myös onnistuneista kursseista,  sillä tätä kautta hyväksi koettuja käytäntöjä voidaan alkaa soveltaa myös muilla kursseilla. Palautteen on tarkoitus olla suorasukaista ja kriittistä, mutta kritiikki ei suinkaan tarkoita perusteetonta haukkumista tai ihmisten henkilökohtaisiin ominaisuuksiin puuttumista. Kannattaa miettiä, millaisesta palautteesta itse ottaisi parhaiten vaarin.

Kirjoittaja: opiskelijaedustaja

huhtikuu 9, 2009 klo 1:51 pm

3 vastausta

Tilaa kommenttien RSS-syöte.

  1. Blogin yleisilme näyttää hyvältä ja sivustolla suunnistaminen on helppoa. Ikänäöstä kärsivät saattavat tosin karsastaa valkoista tekstiä mustalla pohjalla. Tärkein eli asiasisältö näyttäisi olevan kohdallaan. Hyvää työtä.

    Pasi Pyöriä

    huhtikuu 17, 2009 3:23 am

    • Hyvä opiskelijat!

      Hienot sivut, mutta myös laajemmin esimerkki siitä, miten toiminnasta ja hallinnosta voi tehdä aiempaa läpinäkyvämpää. On kiinnostavaa nähdä miten sivut tulevat toimimaan käytännössä.

      Liisa Häikiö

      toukokuu 4, 2009 10:46 am

  2. Kiitos kommenteista!

    Tällainen palaute on tärkeää ja esim. Pasin ehdottama parannus hoidettiin, kuten näkyy. Myös Liisa on selvästi ymmärtänyt mistä tässä koko blogissa on kysymys, joten mekään emme ole siis selkeästi täysin epäonnistuneet.

    Sellainen parannus vielä, että tällaiset palautteet tuonne ylläpidon alle tästä lähtien :)

    opiskelijaedustaja

    toukokuu 4, 2009 4:17 pm


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.