Sähköinen tenttiminen sosiaalitutkimuksen laitoksella
Sosiaalitutkimuksen laitos on tehnyt periaatteellisen päätöksen siirtyä vuodenvaihteessa kokonaan sähköiseen tenttimiseen ja nyt olisi aika antaa palautetta tenttimisen järjestäjille, jotta ko. systeemi vastaisi mahdollisimman hyvin tarpeita. Nyt olisi tärkeää tietää mitkä ovat opiskelijoiden kokemukset sähköisestä tenttimisestä ja vastauksia kaivattaisiin mm. seuraaviin kysymyksiin:
- onko sähköinen tenttiminen sujunut vai onko ilmennyt vaikeuksia ?
- onko tenttimistiloja ollut tarpeeksi saatavilla ?
- voiko tenttimisaikoja varata tarpeeksi etukäteen yms.?
Myös muu mieleen tuleva palaute on tervetullutta. Vaikuttakaa asiaan vastaamalla ja tehkää tenttimisestä itsellenne mahdollisimman mieluisaa!
Mielestäni kaikki tiedekunnat voisivat siirtyä sähköiseen tenttimiseen, sillä se on niin paljon hempompaa ja joustavampaa opiskelijan kannalta, että saisi suorittaa tentin juuri sinä päivänä minä haluaa, kuten kesällä oli mahdollista..
On nimittäin ärsyttävää, että tenttipäivä on aina kuukauden välein, se ei ole todellakaan tällä opiskelun tahdilla riittävästi, sillä jokaiselle kerralle ei välttämättä aina pääse osallistumaan ja opinnot venyvät tästäkin syystä.
Mielestäni kannattaisi ehdottomasti harkita tätä ratkaisua, tottakai osa vastustaa ja opettajien on ehkä vaikeampi tarkistaa kokeita, kun niitä tulee milloin sattuu, mutta tämä olisi oikeasti hyvä tapa tehostaa opiskelua.
Reetta Nieminen
lokakuu 15, 2009 6:51 pm
Erittäin tervetullut ja jo jonkin aikaa odoteltu uudistus. Kaksi kertaa käynyt ja sopii mun kirjoitustyyliin hyvin. Toisella kerralla sekoilin jotain kirjautumisen kanssa, käynnistin koneen uudelleen ja kun tajusin kirjautua oikein, kursori reagoi vain sekunnin välein, joka teki kirjoittamisesta mahdotonta noin 10 minuutin ajan. Sen jälkeen helpotti.
Linnan tenttitiloissa oli joitain ihme klassikkonäppiksiä hommattu jostain takavuosilta ihmeteltäviksi..
Hyvää on, että tenttiin voi ilmoittautua vaikka vasta päivää ennen tenttiä, jos vaan on tilaa. Aika täyttä oli varausten osalta jossain vaiheessa ainakin.
Ja hei, kai sen repun voi viedä sähköisen tentin käytävälle kun sen saa viedä yleiseenkin tenttiin? Tai vaihtoehtoisesti maksuttomia säiöytyslokeroita tenttitilan ovelle. (Kiitokset PinniB:n vahtimestarille, joka kaiveli omasta lompakostaan vaihtorahoja, että sain reppuni säilöön.)
Mutta kokonaisuudessaan todella hyvä uudistus, harmi että omat tentit on käytännössä jo tehty.
Antti Salo
lokakuu 15, 2009 7:33 pm
Minun kokemukseni sähköisistä tenteistä (kaksi tenttiä) on pelkästään positiivisia. Mitään vaikeuksia tenttimisessä ei ole tullut, vaan tenttiminen käy kätevämmin tietokoneella kirjoittaen (se on nopeampaa, ja tekstiä voi muokata ja jäsennellä paremmin sekä lisäillä tekstiä aina sopiviin väleihin kun jotain tulee mieleen). Mielestäni sähköinen tenttiminen on miellyttävämpi tapa tenttiä kuin perinteinen yleinen tenttipäivä, koska tentin ajankohdan voi valita omien aikataulujensa mukaan.
Tenttimistiloja on aina ollut saatavilla, mutta olenkin ollut varaamassa tilaa aina 2-3 viikkoa etukäteen. Toivottavasti tiloja riittää tarpeeksi myös sitten, kun siirrytään kokonaan sähköiseen tenttimiseen. Tästä olisi tärkeää pitää huolta!
Taru Pääkkönen
lokakuu 15, 2009 7:41 pm
Sähköinen tentti pitäisi olla mahdollista kakissa tiedekunnissa ja kaikkien tenttien osalta. Muutenkin tenttipäivä pitäisi ehdottamasti olla enemmän. Toivoisin itse tenttipäiviksi enemmäm lauantai-päiviä. Toivottavasti ensi kesällä saadaan paljon mahdollisuuksia kirjatenttien suorittamiseen sähköisesti!
Soile Kilpeläinen
lokakuu 16, 2009 5:53 am
Omat kokemukseni sähköisestä tenttimisestä ovat hyvät, itselleni se on sopinut erinomaisesti. Joustavuus, tenttiin vastaamisen nopeus, ergonomisuus ja tenttiarvosanan, ja samalla kirjallisen palautteen saaminen tentistä suoraan sähköpostiin ovat selkeitä parannuksia suhteessa perinteiseen kirjatenttiin.
Sähköiset tentit lisäsivät myös ainakin omia kesäopiskelumahdollisuuksiani. Ainakin kesällä tenttiaikoja oli hyvin, kunhan varasi ajan riittävät ajoissa. Uskoisin, että sähköiset tentit on otettu ilolla vastaan niiden joukossa, jotka opiskelevat paljon tenttimällä (esim. perheelliset, työssäkäyvät ja etäopiskelijat) tai jotka jännittävät massatenttitilaisuutta.
Pieni miinus tenttimisessä on se, ettei ole mahdollista hahmotella vastauksia muualle kuin vastausruutuun. Jonkinlainen pieni “suttupaperiruutu” vaikka varsinaisen vastausalueen vieressä, johon kirjoitettu teksti ei tallentuisi itse vastaukseen, voisi olla kätevä. Joillekin opiskelijoille tekstin zoomausmahdollisuus voisi olla tarpeen. Ainakaan Linnan tenttitilassa ei elokuussa ollut kelloa, eikä kellonaikaa voinut tarkistaa myöskään koneelta – jäljellä olevan ajanhan näkee vasta tentin käynnistyttyä. Ensimmäisellä kerralla yrittäessäni kirjautua luultavasti noin minuutin tai alle ennen tenttiajan alkua tenttialueelle, ilmoitti kone, ettei ko. tenttimahdollisuutta ole ja pyysi poistumaan luokasta. Kolmannella kirjautumisyrityksellä onnisti.
Ne opiskelijat, jotka sähköisestä tenttimahdollisuudesta kuullessaan ovat suhtautuneet siihen hieman epäillen ovat arvelleet, etteivät ehtisi kirjoittaa vastauksia tarpeeksi nopeasti tai että heidän atk-taitonsa kokonaisuudessaan eivät ole riittävän hyvät. Osan mielestä ajatus tietokoneella vastaamisesta tuntuu vieraalle. En osaa sanoa, kuinka suuresta ryhmästä on kyse, mutta toivottavasti tietoa ja tukea löytyy heillekin.
Niina Haake
lokakuu 16, 2009 8:58 am
Ei yhtään mitään negatiivista sanottavaa sähköisestä tenttimisestä. On itse asiassa omituista, ettei tuota ole aiemmin otettu käyttöön. Pidin systeemiä hyvänä jo ennen käytännön kokemusta ko. tenttimismuodosta ja nyt yhden sähköisen tentin ollessa takana tuntuu, että pitäisi olla käytössä kaikissa tiedekunnissa. Jos nyt jotain negatiivista pitää väkisin vääntää, on negatiivisena puolena se, että muiden tietekuntien tenttejä tästedes tehdessä ottaa entistä enemmän päähän epävarma kynällä raapustaminen. Tämä on siis subjektiivinen kokemukseni ja näkemykseni asiasta. Konetta paljon käyttävänä tietokoneella vastauksen kirjoittaminen oli n. kolme kertaa nopeampaa kuin käsin. Puhumattakaan jäsennyksen helppoudesta. Konetta vähemmän käyttäville muoto ei toki välttämättä ole yhtä luonnollinen. Heillekin varmasti järjestäen positiivisena puolena on koko systeemin paras asia, eli se, ettei enää tarvitse tähdätä tenttejään yhdelle päivälle kuukaudessa ja saa järjestettyä opiskelunsa huomattavasti juostavammin.
Antti Hämäläinen
lokakuu 16, 2009 9:35 am
Ensimmäistäkään kokemusta en ole vielä saanut sähköisestä tentistä, mutta ajatuksena kannatan ehdottomasti. Enemmän vain joustavia mahdollisuuksia suorittaa tenttejä yleisten tenttipäivien ohella, jotta pystyy tehokkaammin viemään opintoja eteenpäin.
Sanna Äikäs
lokakuu 20, 2009 11:33 am
Itsekään en ole tehnyt ainuttakaan tenttiä sähköisenä vielä mutta ajatuksena erittäin kannatettava, sillä tekee opiskelusta huomattavasti joustavampaa, kun ei tarvitse enää varata yhtä tiettyä päivää. Myös kirjoittaminen ja vastauksen korjailu on tietokoneella huomattavasti konseptia helpompaa.
Reetta Salminen
lokakuu 20, 2009 1:18 pm
Olen ollut kolmessa sähköisessä tentissä ja ne ovat loistojuttu. Niissä tenteissä on rauhallisempaa ja hiljaisempaa, joten parempi keskittyä. Tenttikirjojen saatavuus on ollut ongelma, joka nyt poistui, kun voi ensin hankkia kirjan, lukea sen ja sitten mennä heti tenttiin.
Kirsti Pohjankuru
lokakuu 24, 2009 11:40 am
Vaikuttaa tosi kätevältä. Se vain tuli mieleen, että voiko tenttiä sähköisesti suorittaa esim.Porista käsin, vai onko ainoa mahdollisuus lähteä Tampereelle?
Teija Aaltonen
lokakuu 26, 2009 5:39 pm
Hei,
kiitoksia näistä! Osa meistä opettajista alkoi epäillä, onko tenttijöiden määrä laskenut, kun alkusyksystä siitä oli viitteitä. Itse pidän todella loistavana sitä, että on mahdollisuus antaa opiskelijalle helposti pientä palautetta arvosanan lisäksi.
Osa saamistani vastauksista on ollut liiankin niukkoja ja mietin, houkutteleeko sähköinen muokkaus puunaamaan vastausta liikaakin niin että oman pohdinnan osuus jää vähälle. Sitä kuitenkin tenteissä arvostan.
t. Jaana
Jaana Vuori
lokakuu 27, 2009 8:19 am